Lumisadetta katsellessa ja päivän valkenemista odotellessa lueskelen blogeja. Luin aarrekartasta, josta useammatkin blogit kirjoittavat. Aarrekartasta, johon voi kiinnittää kuvia ja tekstejä kuvaamaan omia unelmia ja toiveita. On sitten vaikka seinällä muistuttamassa näistä unelmista.
Jotain vastaavaa koin eräällä kirjoituskurssilla, jossa kehotettiin kirjoittamaan siitä, minkälaista toivoisi elämänsä olevan esim. vuoden tai viiden vuoden kuluttua. Kirjoitimme haaveistamme, toiveistamme, unelmistamme. Tämä kirjoitus oli vain itseämme varten. Siitä sitten näkisimme vuoden tai viiden kuluttua, mitä on tapahtunut: Olemmeko saaneet toiveitamme toteutetuksi mitä ne sitten ovat olleetkaan. Mitkä ovat olleet realistisia, mitkä utopistisia haaveita. Matkan varrella voisi tietysti lukea, mitä sitä tulikaan haaveiltua.
Tällä hetkellä, juuri nyt, en muista, missä tuo liuska on (pitänee penkoa kirjoituspöydän laatikoita), mutta luulen muistavani ainakin yhden asian, minkä siihen kirjoitin. Ja sen suhteen olen ainakin päässyt alulle...
Asiaan kuuluu, että kurssin vetäjä lupasi lisäksi antaa henkilökohtaista palautetta kirjeitse eräästä toisesta aiheesta kirjoitetusta tekstistämme. Lähetin tekstin hänelle puhtaaksi kirjoitettuna, kuten asiaan kuului, vieläpä lisäsin vastaus-, palautuspostimerkin. Vielä ei ole palautetta kuulunut, ei liioin muutakaan elonmerkkiä. Joten se siitä. Kun en ole viitsinyt peräänkään soitella. Ehkä siitä sitten ei ollut mitään sanottavaa. Tietysti olisi hyvän tavan mukaista 1) pitää lupauksensa 2) vastata kirjeeseen.
Monenlaisissa yhteyksissä tuota menetelmää näköjään käytetään. Vaan olipa tympeä opettaja, kun hukkasi ja unohti kirjoitustyösi tai ei vain vaivautunut vastaamaan. Meitä on niin moneksi..
SvaraRaderaMeitä on moneksi. Eipähän vain viitsinyt vaivautua. Aion kyllä vielä kysäistä asiaa, kunhan "ehdin".
SvaraRadera