Pääskysten mukana tuli kesä ja samalla ilmat kylmenivät, öisin on suorastaan hyytävän kylmää, vaan eiköhän tämä vielä kesäksi käänny ihan oikein. Pitkästä aikaa tartuin kirjaan, kun sain kirjakerhon kautta tilattua tämän Sofi Oksasen jo kauan ylistetyn kirjan Puhdistus. Hänhän on kerännyt palkintoja ja
mainetta roppakaupalla tästä teoksestaan. Eikä ollenkaan suotta, kyllä teos mielestäni on palkintojensa arvoinen.
En ryhdy sitä sen enempää kuvailemaan, sanon vain, että kyllä se hintansa väärti oli. Olen lukenut paljon näitä sota-aikaan ja sitä edeltävään ja sen jälkeiseen aikaan (siis viim. maailmansotaan) liittyviä teoksia ja tämä kyllä puolustaa omaa paikkaansa siinä seurassa. Vaihteeksi naisnäkökulmaa.
Toinen kukintaan asti säilyneistä tulppaaneista. Peurat söivät henkensä pitimiksi suihinsa kaikki muut tulppaanin taimet.

Varmasti kirja on hyvä. Minä olen teatterissa katsonut tuon 'Puhdistuksen'.Tosi dramaattinen kokemus ja ei ole ollut rohkeutta lukea kirjaa. Olen samaa mieltä, että on hyvä lukea sodasta myös tuo nainäkökulma. Moni mieshän unohtaa miten suuri oli naisten vastuualue, siitä usein ikäviä vähättelyjä. Peurat ovat ihania vaan.... sinun kukille ei.
SvaraRaderaSirkkis,
SvaraRaderaAjatella, olet nähnyt sen teatterissa! Varmaan tosi dramaattista. Helposti käy niin, että historian kirjoitus on miesten historiaa, naisten kokemukset jäävät vähemmälle huomiolle. Mutta nautitaan nyt hehkeästä keväästä ja kesästä:)
Puhdistus on kyllä sellainen kirja, jota en toista kertaa lue.
SvaraRaderaEi oikein sopinut unilukemistoon.
Rankkaa ajankuvaahan se on.
Jäämereltä puhkuva hyinen tuuli sai todellakin päivät koleiksi
Kaunista kesäkuuta!
Olet aivan oikeassa, Tarina, ei sopivaa iltalukemista eikä tee mieli lukea uudestaan. 1900-luvulla tapahtui maailmassa paljon sellaista, minkä vain haluaisi unohtaa ja toivoa, ettei koskaan uudestaan.- Kylmää on edelleenkin ollut, toivotaan kaunista jatkoa!
RaderaHar varit lite frånvarande med mycket på jobbet och förkylning som aldrig tänkte ge med sig, inte helt bra ännu, men mycket bättre.
SvaraRaderaOj, så härlig din tulpanbild är!
Ha en fin början på veckan!
Lisbet,
RaderaJag förstår mycket väl, att du har haft mycket omkring dig, men nu börjar det väl lätta:) - Det var bara den här tulpanen och en till som fick blomma i år, rådjuren åt upp alla andra vid ett tidigt skede under den kalla våren.
Tack!
SvaraRaderaJag ska faktiskt inhandla några pajtor i dag. Att ha i bakfickan!
Jo, det var rörande och ett fint minne! :)
Här funderar jag på var jag ska så frön, vi har nu en hundvalp som tycker om att gräva, så jag tror inte att det blir några vidlyftigheter här i år!
Ha en fin dag!
Lisbet,
SvaraRaderaHärligt med en liten valp i familjen!Då får nog annat vänta tills vidare tycker jag:)
Tack, en fin dag till dig med!