Suuri kevään riemuvoitto, jäät lähtivät liikkeelle tänään kovassa tuulessa.
Lännenpuoleinen tuuli on puhaltanut pari päivää ja painanut jäitä rantaan.
Samaan aikaan kotipihassa kukkivat krokukset ja leskenlehdet lumikellojen ja sinivuokkojen lisäksi.
Tänään oli myös kevään ensimmäinen pyykinkuivaus ulkona, parissa tunnissavalmista mankeloitavaksi.

Tuota pyykin ulkokuivatusta minäkin jo toivon .Tänään katselimme tuota meidän järveä ja tulimme siihen tulokseen jotta huomenaamuna jäät hupsahtaa pois. Peippo jo sirkuttaa son kevät.
SvaraRaderaSirkkis, son kevät kyllä! Ja ihan kohta son kesä!
RaderaEilen oli kyllä jäätävä ja kova tuuli ja tänään sataa vettä. Sulaa loputkin lumet ja routa.
SvaraRaderaTeSa, tuuli on ollut kylmää täälläkin, vesisade tietää kevättä. Jäät ja lumet ovat täältä lähes tyystin hävinneet jo. Mukavaa, kun hetkeksi päästiin niistä!
SvaraRaderaJäiden lähtö on niin upea luonnon näytös.
SvaraRaderaOi, ja kuinka kauniilta kuulostaakaan jäähileiden soitto rannassa ulapalla tapahtuvin paukausten välissä.
Koreita pyykinkuivatus kelejä!
Tarina, tosiaan tuo jäähileiden kilinä oli merkillepantavaa! Kuuntelin sitä rannassa kun tuuli painoi jäitä liikkeelle. Pyykinkuivatuskelit ovat hienot nykyään:)
Radera